Joulukalenterin kahdeksas luukku: Museon tykkihevoset

Sunnuntaina tontut nukkuvat pitkään, sillä museolla on aika hiljaista viikonloppuisin ennen joulua. Kellohan on jo kohta kymmenen huomaa tykistötonttu Vilho joka herää ensimmäisenä. Viestitonttu Seppo on nukahtanut kirjansa viereen ja pioneeritonttu Jaakko kuorsaa vielä peitto korvillaan. Vilho nousee haukotellen ja menee katsomaan lämpömittaria ja huomaa pakkasen kiristyneen useita asteita. Täytyykin etsiä paksumpi aluskerrasto tuumaa Vilho.

- Kahvin tuoksu herättää viimein myös unikeko Sepon, joka saapuu silmät sikkarassa aamiaispöytään.
-  Aamun Hämeen Sanomaa selatessaan Seppo yllättäen toteaa: Olen nähnyt täällä museolla myös hevosia.
- Kyllä täällä on useampi suomenhevonen ja ne ovat nimenomaan tykkihevosia, sanoo Vilho. Voidaan käydä katsomassa niitä,  kun on ensin vahvistettu itseämme tällä Linnean hyvällä aamupalalla.
- Sopii  minä otankin vielä lisää pekonia ja munakokkelia, toteaa Jaakko.
-Tämä aprikoosimarmeladi on aivan taivaallista Linnea, huokaa Seppo, joka on koonnut lautaselleen ison keon paahtoleipiä joiden päällä on reilu kerros marmeladia.

 Aamiaisen jälkeen tontut laskeutuvat näyttelyn toiseen kerrokseen, josta museon neljän hevosen valjakko löytyy 

- Kyllä ne ovatkin komeita ihailevat Jaakko ja Seppo. 

- Niin hevosten merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijan liikkuvuuden kannalta täysin ratkaiseva. Eihän millään moottoriajoneuvolla olisi voitu korvata hevosta maastossa, toteaa Vilho.

Ja Vilho jatkaa tarinaa: 

Hevosia käytettiin kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden, haavoittuneiden, kaatuneiden ja raskasaseyksiköissä aseiden kuljettamiseen sekä ratsulähettitehtävissä. Myös kenttäposti kulki hevosten kuljettamana. Kenttätykistössä hevoset vetivät tykkejä yhtä raskasta patteristoa lukuun ottamatta. Raskasta tykkiä vetämään tarvittiin kahdeksan hevosta. Hevoset pystyivät normaalisti vetämään noin 300 kg:n tavarakuorman. Talvisodan alussa käytettiin kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekien käyttöön.

Hevosista varmaan pidettiin myös hyvää huolta armeijassa, koska ne olivat niin tärkeitä, päättelee Seppo.

Kyllä ja meillä on täällä näyttelyssä myös kengittäjän työvälineet. Mennää katsomaan niitäkin, sanoo Vilho.

- Suomen armeijalla oli talvisodassa käytössään noin 71 800 hevosta, joista kuoli tai katosi 7 200. Jatkosodassa armeija oli jo hieman paremmin moottoroitu ja hevosia otettiin 62 000, joista jopa 14 500 kuoli tai katosi jatkaa Vilho.

Hevosia oli siis kaikissa aselajeissa.Tykistö liikutettiin osaksi hevosvoimin ja juuri tykistöhevoset olivat kaikkein alttiimpia tappioille, koska ne olivat 6 – 8 hevosen valjakkona tykkien edessä helppo maalitaulu ilmakeskityksille. 

-Hevoset olivat sodassa miesten parhaita kavereita ja niiden menehtyminen sotatantereella aiheutti suuren surun, kuten muidenkin taistelutovereiden, sanoo Jaakko.  
- Niin ja hevoset myös paransivat joukkojen mielialaa, vahvistaa Seppo.

Haavoittuneita kuljetettiin purilaissa, joku onkin todennut että purilaat olivat Suomen armeijan salainen ase, sanoo Vilho. 
Kuva: Tykkimiehet ry:n Sodasta rauhaan elokuvan kuvauksista 2011.

Suomen kenttätykistössä annettiin ratsurikoulutusta vuoden 1971 loppuun. Viimeinen hevosvetoinen patteristo osallistui Rovajärven tykistöleirille vuonna 1969.

 Puolustusvoimissa luovuttiin kokonaan hevosista vuonna 1993.

- Hei katsokaa täällä on myös hevosenkenkiä, voisikohan näistä yhden viedä onnea tuomaan meidän keittiön seinälle, kysyy Seppo.

- Jos nyt ei kosketa näihin näyttelyesineisiin etteivät museomestari Ilkka ja johtaja Jaakko hermostu, sanoo Jaakko. Ja niin Seppo jää tällä kertaa ilman onnea tuovaa hevosenkenkää. Ehkä asiakaspalvelusihteeri Päivillä on niitä kuitenkin vielä myynnissä Miltaria Sohopissaan, joten Sepon täytyy muistaa kysyä asiaa.

Kankaanpään Seudun Tykistökilta ja Niinisalon Ratsastajat ylläpitää hevosvetoisen tykistön perinteitä. Kuvassa perinnejaos esityksessään Niinisalossa 2012 tykkikalustonaan 76 K 02.

Lähteet: Pekka Termala sekä artikkeli Hevosen ja ihmisen kumppanuus sota-aikana, Riitta-Marja Leinonen, Oulun Yliopisto.