Yhdestoista joulukuuta: Kirjokiven tykki

Eilen tykistötonttu Vilho ja pioneeritonttu Jaakko riitelivät koko päivän. Aivan korvia vihloi kun he karjuivat toisilleen, huokaa Seppo. Ei siinä auttaneet edes Linnean sovitteluyritykset ja mököttäen menivät nukkumaan molemma omiin kamareihinsa. 

Tänään näyttää kuitenkin olevan ns. "välirauha" Vilhon ja Jaakon välillä ja niin lähdimme yksissä tuumin katsomaan museon perusnäyttelyn ensimmäiseen kerrokseen Kirjokiven tykkiä, kertoo viestitonttu Seppo.

Vilho hyppää kauniin vanhan tykin putkelle ja Seppo ja Jaakko kiipeävät perässä. 

Vilho aloittaa tarinansa:

"Tämä tykki löytyi Valkealan Kirjokiven kartanosta vuonna 1970. Vasta kolmannessa elämässään se on päätynyt näyttelyesineeksi.   Tykin ensimmäinen elämä on arvailujen varassa ja toisestakin tiedetään vain legendoja.

Jos koettaisimme olemassa olevien tietojen tukemana rekonstruoida tykin elämänvaiheita, voisi tarina olla seuraavanlainen.

Tykin ensimmäinen elämä

Helmikuun 21. päivänä vuonna 1808 venäläiset joukot ylittivät Suomen rajan kenraali Friedrich Wilhelm Buxhövdenin  johdolla.

Kenraali Pjotr Bagrationin 21. divisioona marssi Kymijokea kohti, ylitti sen ja kohtasi Elimäellä majuri Arnkilin johtamat suomalaiset. Tämä puolustautui urheasti koko päivän. Vasta kun kaikki perääntyminen voitiin hyvässä järjestyksessä varastot mukaan lukien toteuttaa, lähtivät he seuraavana päivänä Artjärvelle. Näissä asemissa oltiin muutamia päiviä, sillä suomalaisten rautainen seinä esti venäläisten etenemisen. Porilaisten rykmentti, jota johti eversti Stjernvall, oli asemissa Kuusankoskella ja Myrskylässä.

Keli oli raskas, pakkasta oli jopa yli 30 astetta ja lunta oli polven korkeudelle.  Tykit olivat ongelma. Varsinkin venäläiset olivat joutuneet jättämään raskaat tykkinsä jälkeen. Kasakat ja jalkamiehet etenivät paljon nopeammin. Vain kevyet tykit pysyivät mukana, ja niistäkin osa purettuina ja kannettuina. 

Venäläiset tykit olivat kreivi Shuvalovin järjestelmän mukaan koottuja. Tavallista oli, että putken suu oli vaakasuorassa oleva ovaali, jolla voitiin siis pyyhkäistä kartessitulella laaja viuhka suljettuun joukko-osastoon. Tällaisella tykillä ei kuitenkaan voinut ampua tarkkoja laukauksia kauas. Niinpä hyvien lavettien päälle oli vaihdettu pyöreällä suulla varustettuja putkia.

Kävi niin, että suomalaiset onnistuivat valtaamaan takaisin erään venäläisten valloittamista asemista. Venäläiset joutuivat paetessaan jättämään jälkeensä yhden pikku kanuunoistaan, joissa oli vielä Shuvalovin lavetti mutta uusittu, pyöreä putki. Näin tykki tuli suomalaisille. Mutta ei siinä kaikki. Kun suomalaiset perääntyivät edelleen syvässä lumessa, kävi heille samalla tavalla. Sama tykki unohtui, kun kiireesti lähdettiin, tuli lumisade ja tykki hautautui näkymättömiin.

Toinen elämä siviilitykkinä

Sota oli ja meni. Tykki jäi metsään, kunnes se vasta kesällä rauhan palattua sattumalta löydettiin. Valkealassa ollut Kirjokiven kartanon renki ilmoitti asiasta isännälle, joka käski viedä tykin liiteriin. Siellä tykki sai ollakin, kunnes kartanon isäntä Elfving keksi rakentaa komean vartiotornin kartanonsa maille.

Tornilla oli kyllä tehtävääkin: sieltä piti valvoa, ettei salakalastajia tai salametsästäjiä pääsisi touhuilemaan kartanon laajoilla vesillä ja pelloilla. Oli todettu, että sieltä ne hyvin näkyivät. Mutta miten sitten saada ne häipymään? Ratkaisu oli selvä: tykki ylös torniin!

Niin tykki irrotettiin lavetistaan ja pelkkä putki kannettiin kierreportaita ylös. Sieltä sitten paukuteltiin järvelle, kun luvattomia verkkomiehiä liikkui. Kyllä tuli airoihin liikettä!

Kolmas elämä kulttuuritykkinä

Vähitellen tornin portaat rupesivat lahoamaan, ja Elfving tuli vanhaksi. Uusi sukupolvi kuskasi tykin takaisin alas, laittoi sen uudelleen lavetilleen ja takaisin kartanon liiteriin. Kartano myytiin Kouvolan kaupungille, joka puolestaan luovutti tykin entistettäväksi Tykistöprikaatin Killalle. Nyt tykki saatiin puhdistetuksi ja ruosteet poistetuksi. Tykki lahjoitettiin Tykistömuseolle Niinisaloon, josta tykki sitten kulkeutui aikanaan museon muuttokuormassa Hämeenlinnaan. 

Joten tulkaahan kaikki tänne Museo Militariaan ihmettelemään suomen ainoaa salakalastajatykkiä!

"Kyllä olikin kiehtova tarina", toteaa Seppo.

"Tarinan on kertonut Tulikomentoja-lehdessä numero 2/2013 FT Erkki Wuolijoki, joka muuten tulee tänä iltana taas luennoimaan tänne meidän museolle", sanoo Vilho.

"Pitääkin sitten mennä ajoissa varaamaan paikat Tykkihallista, että mahdutaan kuuntelemaan", sanoo Jaakko.

"Ensi  kyllä nautitaan museon ravintolan tarjoamat  jouluglögit ja piparit", sanoo Seppo

"Mutta koska nyt on torstai on Linnealla jo varmaan hernekeitto ja pannarit mansikkahillon kera valmiina, joten ei kun syömään", ehdottaa Vilho.

Ja niin Jaakko ja Seppo lähtevät kipuamaan Vilhon perässä museon ullakolle.