Joulukalenterin kahdeskymmenes neljäs luukku: Hyvää Joulua!

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki. Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap...rallattaa Vilho ja tanssii ympäri tonttuasumuksen keittiötä ja rutistaa Linneaa niin, että tämä meinaa pudottaa kahvipannunsa ja lautasellisen uunituoreita joulutorttuja.


Yöllä viestitonttu Seppo on nähnyt merkillistä unta, jossa hän viillettää tykistötonttu Vilhon ja pioneeritonttu Jaakon kanssa lumisessa metsässä Jaakon krazilla. Autoon on kiinnitetty Jaakon eilen esittelemä miinajyrä ja vauhti on hurjaa. Mutta mikä parasta kaikkialla on ihanan paljon valkeaa lunta ja pakkanen nipistelee poskia.

Aattoaamuun herättyään Seppo ryntää ikkunaan, mutta pettymys on suuri kun maa ei ole vieläkään saanut valkeaa lumipeitettä.

-Kunpa näkisin tänään edes yhden lumihiutaleen leijailevan maahan, huokaa Seppo.

- Kyllä sitä lunta vielä tulee lohduttavat Vilho ja Linnea.
-Niin  kyllä sitä sataa viimeistään tammikuussa, uskoo Jaakkokin ja varmaan villahousujakin taas tarvitaan kun tulipalopakkaset tulevat.

-Tule nyt Seppo joulupuurolle, ties vaikka löytäisit mantelin, kiusoittelee Linnea.
- Saisikohan sitä kinkkuakin jo pienen siivun, pyytelee Jaakko.
- Heiiii minä löysin jo mantelin, huudahtaa Vilho innoissaan.
- Niin mitähän sinä ostitkaan sieltä kultasepänliikkeestä, myhäilee Jaakko, ettei vaan olisi ollut sormus!
- Saadaanko me kesällä tottuhäät, hihkaisee Seppo.
- No malttakaa nyt Vilho hyssyttelee Sepon ja Jaakon hiljaisiksi, ei vielä ole lahjapakettien aika.

Iloista Joulua kaikille!
Me jäädään nyt hetkeksi huilimaan, mutta  ensi vuoden alkupuolella taas blogataan ja kerrotaan museon kuulumisia. Älkää siis unohtako meitä!

Joulukalenterin kahdeskymmenes kolmas luukku: raketinheitin

Maanantaina museolla alkaa käydä vilske jo kymmenen jälkeen aamulla, sillä asiakkaat tulevat hakemaan tilaamiaan joululaatikoita Lounasravintola Militariasta. Ravintola myös tarjoaa joulupuuroa kaikille asiakkaille.

Linnea touhuaa tonttulan keittiössä valmistellen aattoateriaa eikä ehdi ränään laittaa lounasta tonttupojille. Joten jollakin mahan murina on puolenpäivän aikaa saatava hiljaiseksi, tuumaa Vilho.

- Hei katsokaa tässä kyltissä lukee, että tänään ravintola tarjoaa joulupuuroa kaikille asiakkailleen. Eiköhän mennä mekin syömään lautasellinen hyvää riisipuuroa ja rusinasoppaa, tuumaa Jaakko.

- Tuollahan istuu museonjohtaja Jaakko, Sirkka sekä Kalle ja Leenikin puurolautanen edessään, huomaa Seppo.

- Kyllä me tällä puurolla pärjätäänkin iltaan asti, jolloin Linnea on luvannut jotakin päivällistä, tuumaa Vilho.
- Kyllä onkin hyvää puuroa toteavat tontut yhteen ääneen. - - Minä haen vielä toisenkin satsin tuumaa Vilho.
 - Ja kun on syöty mennään katsomaan vielä raketinheitintä näyttelyn toiseen kerrokseen, päättää Vilho.

-Kappas taskuistani löytyy vielä suklaakonvehteja joita saimme joulupukilta, kun olimme joululahjaostoksilla Hämeenlinnan keskustassa, huomaa Seppo.
- Syödään nämä suklaat jäkiruoaksin, näistä tulee kaksi per nuppi, tuumaa Seppo.

- Tämä on 150 mm:n  raketinheitin vuodelta 1941, esittelee Vilho oman aselajinsa kalustoa.

- Heittimen alkuperäinen saksankielinen nimi sumuheitin viittaa sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen savutusten levittämisessä. Tehokkaat sirpalekranaatit muodostuivat kuitenkin sen keskeisiksi ammuksiksi, kertoo Vilho.

Raketinheitin muodostuu kuudesta rakettien lähtöalustana toimivasta putkesta, jotka on asetettu kehäksi 37 mm:n panssarintorjuntakanuunan (37 Pstk 35/36) lavetille. Lavettiin on lisätty kääntyvä etutuki. Muuten sileissä putkissa on kolme ohjausraidetta. Raketin etuosassa on ruutiajopanos joka sytytettiin sähköisesti.
Taaksepäin purkautuva kaasu ohjattiin viistoon porattujen suuttimien läpi, mikä sai raketin vakauttavaan kiertoliikkeeseen akselinsa ympäri. Räjähdepanos on raketin takaosassa, jolloin sirpale- ja painevaikutus tehostuivat, päättää Vilho luentonsa raketinheittimestä.
- Olisi hienoa nähdä sen ampuvan toteavat Seppo ja Jaakko yhteen ääneen.
- Miten pitkälle sillä voi ampua, tiedustelee Seppo
- Kantama on 6,9 km, toteaa Vilho.
- Mainittakoon vielä, että tämä näyttelyn raketinheitin on ainut Suomessa säilynyt niistä 15 heittimestä, jotka tulivat maahan jatkosodan loppupuolella, päättää Vilho.

- Linnea muuten mainitsi aamulla että meidän pitää tamppata ne tonttuasumuksen räsymatot, muistaa Seppo yllättäen.
- No ei sitten auta kun lähteä mattoja hakemaan muuten ei saada sapuskaa illalla toteaa Jaakko.
- Täytyy pitää sitten kiirettä nyt on kohta jo aivan hämärää, sanoo Vilho.

Joulukalenterin kahdeskymmenes toinen luukku: miinoja

Enää on kaksi yötä jouluun. Onkohan Seppo nyt sähköttänyt sen joululahjalistan sinne Korvatunturille, miettii tykistötonttu Vilho sunnuntaiaamuna.
Linnea on noussut jo varhain tekemään piparitaikinaan ja joululaatikoita. Pipareita ei kannata leipoa liian aikaisin, sillä pojat napostelevat ne muuten ennen joulua, näin on käynyt jo pariin kertaan, pohdiskelee Linnea. Kymmenen kilon luomukinkkukin odottelee uniin pääsyä. Linnea on huomannut että Vilholla on jotakin salaista puuhaa museon bunkkerissa, lieneekö tekeillä jouluolutta, kunhan pojat nyt eivät liian aikaisin sitä maistelisi.

Jaakko huomaa, että tärkeimmät eli miinat ovat vielä esittelemättä ja aika käy vähiin. Niinpä taas aamiaisen jälkeen lähdetään joukolla näyttelyn kakkoskerrokseen, jossa Jaakko pysähtyy miinavitriinin eteen ja kaivelee taas ruuvimeisselinsä esiin.

-Auttakaas nyt nostamaan tämä lasikupu ylös niin päästään tarkastelemaan lähemmin näitä vitriinin tavaroita. Hienosti sen näyttelysuunnittelija Ismo on nämä miinat asetellut, antaa Jaakko tunnustusta.

- Tuo keltainen, jonka päällä Seppo seisoo on Neuvostoliittolainen panssarimiina m/41. Vilhon vieressä oleva on Suomalainen jäämiina m/41.  Ja minun vieressäni on Saksalainen panssarimiina m/42,esittelee Jaakko miinakalustoaan.

-Ja nämä taas ovat miinahakkuja joiden avulla miinat asennettiin maahan.

-Asemasodan aikana pioneerijoukot rakensivat puolustusasemien suojaksi jalkaväki ja panssarimiinoitteita mm. tuossa taustalla olevassa kuvassa on pioneereja miinoitustöissä, kertoo Jaakko.

-Karjalan kannaksen 70-80 kilometrin pääaseman edessä oli ohuessa miinoitteiden ketjussa yksi jalkaväkimiina rintamametriä kohti. Ja panssariurilla etulinjan takana oli kahden kilometrin syvyisellä vyöhykkeellä noin 25 000 panssarimiinaa, ylävästelee Jaakko.

- Kyllä niitä olikin paljon, ihmettelee Seppo ei siitä sitten enää kovin helppo ollut tulla läpi.
- Aika iso porukka sitten tarvittiin myös niitä asentamaan, toteaa Vilho.

- Niin suurhyökkäyksen alkaessa Karjalan kannaksella olikin kahdeksan pioneeripataljoonaa ja kaksi pioneerikomppaniaa eli noin 40 % maavoimien  pioneeriyksiköistä. Vihollisen liikkeiden hidastaminen panssarimiinoittein ja silta- ja tiehävitteiden valmistelu sekä toimeenpano olivatkin pioneerien päätehtäviä, toteaa Jaakko.

- Viipurin alueen siltojen hävitysvalmistelut jouduttiin suorittamaan parin päivän aikana ilman valmiita suunnitelmia ja etukäteen varattua materiaalia. Mutta sekavassa tilanteessa vihollisen lähituntumassa toimineet pioneerit suorittivat tehtävänsä eivätkä liittyneet osin sekasortoisesti vetäytyvien sotilaiden joukkoon. Ja niin Viipurin sillat saatiinkin tuhottua kulkukelvottomiksi, mikä osaltaan mahdollisti puolustuksen ryhmittymisen Kivisalmen länsipuolelle. VKT-linjan torjuntataisteluihin pioneerit osallistuivat myös kiväärimiehinä sekä panssarintorjunta-aseilla. Mottonamme onkin, että sen minkä rakennamme myös tuhoamme, päättää Jaakko tietoiskunsa.

- Aika moista puuhaa toteaa Seppo. Mutta nyt minun nenääni tulee yläkerrasta herkullinen lanttulaatikon ja piparin tuoksu.

- Niin tuleekin innostuvat Vilho ja Jaakkokin ja nuuhkivat ilmaa.
-Viimeinkin tuoksuu joululta, huokaa Seppo.
-Mennäänkö katsomaan antaisiko Linnea meille vähän maistiaisia. Ja niin tontut ryntäävät taas juoksu jalkaa yläkertaan.

Joulukalenterin kahdeskymmenes ensimmäinen luukku: Suojelunäyttely

Lauantaina viestitonttu Seppo herää anivarhain nähtyään koko yön painajaista Enigman kadonneista salauskiekoista. Ikkunasta ulos kurkatessaan hän toteaa, että sää ei ole parantunut lainkaan, sillä ulkona on edelleenkin sateinen ja harmaa ilma. Ei siis tietoakaan lumesta, huokaa Seppo.  Myös tykistötonttu Vilho ja pioneeritonttu Jaakko heräilevät ja päättävät kerrankin yllättää Linnean kattamalla aamiaspöydän valmiiksi ja keittämällä myös aamukahvit.

- Jouluun on enää kolme yötä, havahtuu Seppo yllättäen eikä meillä ole vielä edes joulukuusta!
- Onhan meillä Päivin laittama joulukuusi museon aulassa, toteaavat Jaakko ja Vilho.
- Linnealle meidän kuitenkin pitäisi ostaa jokin joululahja, Seppo huomaa.
- No lähdetään  ostoksille vaikka iltapäivällä, ehdottaa Jaakko.  Mutta nyt mennään katsomaan miten Suojelunäyttelyn pystytys on edennyt.

 - Ja niin tontut laskeutuvat näyttelyn kolmanteen kerrokseen.
- Hei katsokaa täällä on jo hevonenkin, miten se oikein on tänne tuotu, ihmettelee Seppo.
- Minä näin kun Kaitsu ja Samuel kantoivat sen Tykkihallista, ja työnsivät sen hissiin, kertoo Vilho.
- Kyllä onkin hurjan näköisiä naamareita, ihmettelee Vilho.
- Niin kyllä sitä pelästyisi ihan hirmuisesti jos tämmöinen tulisi pimeällä vastaan, toteaa Seppokin.
- Hmm ne on kaasunaamareita, opastaa Jaakko ja todella hyödyllisiä jos tulee kaasuhyökkäys.

-Ja nämä tässä ovat säteilymittareita ja Jaakko osoittelee kummallisen näköisiä härveleitä.

-Kerronpa teille nyt vähän historiatietoa, sanoo Jaakko:
 Ensimmäinen maailmansota toi sotanäyttämölle ennen kokemattoman joukkotuhoaseen - kaasun.
Saksalaiset käyttivät menestyksekkäästi tukehduttavaa kloorikaasua, kertoo Jakko.

-Niin se oli  22.4.1915  Ypres:in taistelussa, huomauttaa Seppo, hirveää tuhoa se saikin aikaan.

-No joka tapauksessa siitä lähtien alettiin tietysti kehittää suojavarusteita kaasuhyökkäyksien varalle  ja niin kehittyi suojelutoimiala sanoo Jaakko.
- Kaasuase oli siis todellinen joukkotuhoase ja sitä saatettiin käyttää myös siviileihin rintamien takana, Jaakko täsmentää. Talvisodan syttyessä olikin pelko kaasuaseen käytöstä korostetusti esillä.
-Olenkin lukenut, että vuoden 1939 joulukuussa ilmestyneissä lehdissä oli ohjeita kotitekoisen kaasunaamarin valmistuksesta, huomauttaa Seppo.

- Jaakko sovittaa yhtä naamaria kokeeksi Sepon päähän.
- Voi kauhistus, jos tämän kanssa pitäisi kulkea.
-Apua...minä en saa henkeä, huutaa Seppo hädissään ja niin Jaakko kiskoo pikaisesti naamarin pois.

-Tuo suojain mitä Vilho tutkii on  muuten tarkoitettu hevoselle, sillä toki nekin olivat yhtä lailla vaarassa, vaikka hevonen kestää kaasua vähän paremmin kun ihminen.

 - Koska tämä näyttely sitten avataan, tiedustelee Seppo.
- Muistan johtaja Jaakon sanoneen, että tämä avataan heti ensi vuoden alkupuolella, toteaa Jaakko.

-Voisimme oikeastaan mennä kirjastoon ja tutkia lisää tätä suojelualaa. Löysin nimittäin  museon 
kirjastosta viime viikolla ihan mielenkiintoisen teoksen, joka kertoo Suojeluvarikon historiasta, sanoo Jaakko.

Ja niin tontut lampsivat Jaakon perässä museon toimistoon, jossa on jo tosi hiljaista. Suurin osa museoväestä on lähtenyt jo joulunviettoon. Vain Sirkka ja museonjohtaja Jaakko tulevat vielä maanantaina töihin.

 

-Hei huomasitteko, että Sirkan pöydälle oli jäänyt  Paavon tänään tuomia suklaakonvehteja, sanoo Seppo, jonka hyppää sohvalle muiden joukkoon Fazerin makeisrasia kainalossaan.

 Ja niin tontut alkavat tutkia suojelualan historiaa tyytyväisen mässäytyksen säestämänä.

Joulukalenterin kahdeskymmenes luukku: Enigma

Perjantaina Vilho, Jaakko ja Seppo kuluttavat aikaansa museon sisätiloissa, sillä ulkona on aivan hirmuinen räpäskäkeli.

-Mennään katsomaan mitä museomiestari Ilkka ja vahtimestari Kaitsu tekevät alakerran bunkkerissa, viimeisenä työpäivänään ennen joulua, sanoo Seppo. Niin tontut kurkistavat Päivin tavaravaraston ovesta sisään.
-Hei täällä kasataan jotakin hyllyä, toteaa Seppo ja menee katsomaan lähempää Kaitsun ja Ilkan puuhailuja.

 - Tästä tulee väliaikainen hylly viestimiesten kirjoille, toteaa Kaitsu. Myöhemmin kirjat siirretään sitten varsinaiseen kirjastoon, kun se valmistuu vuoden 2014 aikana.
- Tukevaltahan tämä tuntuu, sanoo Seppo hyväksyvästi. Pääsen sitten kohta minäkin lueskelemaan taas omia rakkaita Riihimäeltä tuotuja kirjojani, jotka ovat nyt vielä pahvilaatikoissa.

-Mutta nyt minä haluan näyttää teille viestimiesten arvokkaimmat esineet, toteaa Seppo ja niin Vilhon ja Jaakon ei auta kun lähteä Sepon perässä näyttelyn toiseen kerrokseen.

- Tämä tässä on Enigma salauslaite joka on saksalaisten toisen maailmansodan  aikana käyttämä sähkömekaaninen salauslaite, jonka toiminta perustui pyöriviin salauskiekkoihin.
Ja Seppo jatkaa selostustaan: Kyse on siis kokonaisesta salauslaitteiden perheestä, sillä ajan myötä laitteesta kehitettiin useita eri malleja. Enigman keksijä Arthur Scherbius sai ensimmäisen Enigmaan liittyvän patenttinsa 1918.

-Ja tässä vieressä on Suomalainen salakirjoituskone Mirri sekä Enigman  lisäkiekkoja.

Tässä toisessa vitriinissä on sitten salakirjoitusviivaimia ja salakirjoituskiekko "Allu", esittelee Seppo ylpeänä omaa aselajiaan.

Joulukalenterin yhdeksästoista luukku: kartta

Torstaina viestitonttu Seppo syöksyy tonttuasumukseen intoa puhkuen. Tykistötonttu Vilho ja pioneeritonttu Jaakko lukevat kaikessa rauhassa päivän lehtiä ja Linnea parsii Jaakon työhaalareihin paikkaa.

-Hei minä kävin katsomassa linnatonttu Anselmia ja sain häneltä tällaisen kartan. Anselmi oli saanut näitä karttoja Hämeen linnan historiallisen museon amanuenssi Antilta.

- Museoväki on nimittäin tekemässä ensi vuodeksi Linnanniemen yhteisesitettä monen vuoden tauon jälkeen. Esitteessä esitellään siis kaikki nämä museot ja esitteen toisella puolella on tämä alueen kartta johon on merkitty matkailijoita varten kaikki tarpeelliset palvelut, touhottaa Seppo tohkeissaan. Nyt Anselmi pyysi meitä tarkastamaan pitääkö karttaan merkityt: info, lipunmyynti, ravintola ynnä muut pisteet pakkansa meidän osalta.

- No ei siinä sittten auta kun lähteä kierrokselle tuumaavat Vilho ja Jaakko.
- Joko sinä Linnea sait ne haalarini kursituksi kokoon, harmi kun puntti jäi eilen kiireessä Krazin oven väliin, huokaa Jaakko.
- Kyllä nämä taas koossa pysyy hymyilee Linnea ja antaa haalarit Jaakolle.

- No niin mistäs aloitetaan, kysyy Seppo.

- No käydään nyt vaikka ne wc piteet läpi ja katsotaan samalla, että niissä on paperia riittävästi, kun ei Päivikään kaikkea ehdi yksin hoitamaan.
- Olipa urakka huokaavat tontut pari tuntia myöhemmin päädyttyään lopulta illan jo hämärtyessä museon ulkonäyttelyalueelle.
- Hyvältähän tämä kartta näyttää toteaa Jaakko. Kertoiko Anselmi koska tämä esite sitten julkaistaan.

- Kyllä se ensi vuoden alussa sitten tulee jaettavaksi meidänkin asiakaspalveuun kunhan Antti, Mari ja Sirkka sekä taittaja Kaarina saavat sen viimeisteltyä valmiiksi painoa varten.
- Mutta nyt mennään kahville, Linnea lupasi leipoa joulutorttuja, päättää Vilho.

Kuvassa luonnos Linnanniemen yhteisesitteen aluekartasta.

Joulukalenterin kahdeksastoista luukku: perämoottori

Keskiviikkona Linnea kirjoittaa kauppalistaa, jotta joulupöydässä olisi sitten kaikkea yltä kyllin. Jouluunhan on enää kuusi päivää. Tykistötonttu Vilho pitää erityisesti livekalasta, joten sitäkin pitää hankkia vaikka pioneeritonttu Jaakko ja viestitonttu Seppo eivät siitä erityisemmin välitä. Linnea kuitenkin arvelee että linnatonttu Anselmilla saattaisi puntussaan olla livekala jo valmiina ja siitä Linneallekin on luvattu pieni osa Vilhoa varten. 

Pojat ovat rynnänneet tänäänkin jo aamutuimaan  näyttelyn puolelle sillä Jaakolla riittää esiteltävää omissa pioneeriesineissään. Tänään Jaakko esittelee KOVACS M/34 perämoottoria.

- Hei tulkaas Vilho ja Seppo tännepäin, opastaa Jaakko intoa puhkuen. T'ämä tässä on Unkarilainen Kovacs M/34 perämoottori, jota käytettiin Suomessa jatkosodan aikaan.
- Kyllä se onkin pitkä, ihmettelee Seppo miten se on saatu tänne näyttelytilaan?
- No kyllä minä olin katsomassa sitä ähellystä kun sitä tuotiin, tuumaa Vilho aika moista touhua se oli.

- Mien sitä käytettiin tiedustelee Seppo.
- No sitä käytettiin syöksyveneiden lisäksi ponttoonilauttojen moottorina ja se piti käynnistää kammesta.

- Tuosta takana olevasta näyttelytaulun kuvasta näette miten syöksyvene m/41 on  lähdössä vesistönylitykseen Simolassa heinäkuussa 1941. Tuo syöksyvenetyyppi otettiin käyttöön välirauhan aikana, kertoo Jaakko.

-On tämä potkuri hieno tuumaavat Jaakko ja Vilho.

- Mutta nyt lähdetäänkin sitten Linnean kanssa kauppareissulle. Menen käynnistään jo Krazin, tuumaa Jaakko. Käykää te hakemassa Linnea niin  ajan auton sitten toimiston eteen, kun Vilho avaa minulle portin.

-Selvä näin tehdään, vastaavat Seppo ja Vilho ja juoksevat ullakolle noutamaan Linneaa.

Joulukalenterin seitsemästoista luukku: puhelinhommia

Tiistaiaamu alkaa tonttuasumuksessa kahvintuoksun tulviessa Vilhon, Jaakon ja Sepon nenään. Kaurapuuro porisee liedellä ja nakit tirisevät Linnean paistinpannulla, kun poikakolmikko rientää aamiaispöydän ääreen.

Viestitonttu Seppo aloittaa taas päivänsä lukemalla paikallisia uutisia Hämeen Sanomasta. Seppo lukee lehdestä että, pelastuslaitoksen väki on hölkännyt hyväntekeväisyydelle ja lohta ei saa tarjouksesta joulunaluspäivinä, koska Norjaa riepotelleet myrskyt ovat nostaneet lohen kilohintoja.

No onhan meillä sitä kinkkua, koska sitä muuten saisi maistaa, tiedustelee Jaakko.
Vasta aattona, sanoo Linnea joka paistaa kinkun perinteisesti ruiskuoressa vasta aattonaattoyönä.

Aamiaisen jälkeen tontut laskeutuvat taas näyttelyn toiseen kerrokseen ja Seppo johdattaa Vilhon ja Jaakon siellä talvisotaosioon.

Seppo kiipeää yhden vitriiniin päälle ja pyyttää, että Jaakko ottaa taas ruuvimeisselinsä esiin housuntaskustaan ja löyhää vähän kuvun ruuveja, jotta tontut pääsevät tutkimaan tavaroita tarkemmin. Vilho pitää sillä välin vahtia etteivät Kaitsu tai Ilkka pääse yllättämään.

Tämä tässä on Virolainen kenttäpuhelin  P-1-8 ja tämän on valmistanut Tartu Telefoni Vabrik, esittelee Seppo.

-Voiko sillä soittaa, tiedustelee Vilho joka ei vieläkään ole pässyt rupattelemaan veljensä Aapon kanssa.
-No miksei, jos saadaan linja kytkettyä tuolla kaapelilla, sanoo Seppo.
-Osaatko sinä tehdä sen, tiedustelee Jaakko joka haluaisi myös toivottaa hyvää joulua Haminassa asuville sukulaisilleen.

- Jaakko alkaa tutkia puhelinmiesten tarvikelaukkua. Ihan tavallisen näköisiä meisseleitä ja tässä näyttää olevan jokin kinnas, ihmettelee Jaakko.
-Se on puhelinmiesten linjatöissä käyttämä kinnas opastaa Seppo.
-No ei sitten kun tuumasta toimeen ja Jaakko hyppää kenttäkaapelikelan päälle.

Seppo alkaa tutkia kaapelia ja Vilho siirtyy odottelemaan puhelimen viereen josko kohta pääsisi rupattelemaan veljensä kanssa.

- Ei tästä nyt kyllä taida tulla mitään on tämä kaapelikin jo aika haurastunutta, toteaa Seppo kun Jaakko odottelee kärsivällisesti linjapihtien kanssa.

- Aika kuluu puhelinkaapelia ihmetellessä ja lopulta Linnea on lähtenyt katsomaan missä pojat oikein viipyvät, sillä uunisipulipihvit ja pottumuusi ovat jo valmiina odottamassa ruokailijoita.
- Täytyy sitten varmaan taas lainata Sirkan kännykkää, jotta saadaan jouluterveiset toivotettua, toteaa Jaakko puoliksi itsekseen, tallustellessaan toisten perässä tonttuasumuksen herkullista ruoantuoksua kohti.

 

Joulukalenterin kuudestoista luukku: Sillat

Maanantaina tykistötonttu Vilho herää  kahdeksalta ja katselee tonttuasumuksen ikkunasta linnan suuntaan. Yllättäen hän huomaa Linnean nousevan punaisesta pakettiautosta kaikkinen nyytteineen. Linnea on tullut, Vilho kiljuu ja juoksee portaat alas kaksi rappua kerrallaan pioneeritontu Jaakon ja viestitonttu Sepon seuratessa perässä vielä puolipukeissa.

-Vilho ryntää pihalle ja kaappaa Linnean syliinsä, ihanaa sinä olet palannut ja Vilho moiskauttaa suukon Linnean poskelle.
-Miten sinä näin aikaisin tulit ihmettelee Jaakko.

-Pääsin yhden possufarmarin kyydissä Hämeenkyröstä asti. Farmari oli tuomassa luomukinkkujaan myyntiin Hämeenlinnan ja otti minut Osaralta matkaseuraksi. Ja sain minäkin häneltä myös yhden luomukinkun, hymyilee Linnea.

-Toimistolla Seppo ja Jaakko odottavat Linneaa ison joulutähden kanssa.
-Anna nyt Vilho meidänkin jo rutistaa Linneaa, sanoo Seppo malttamattomana.
-No odotellaan nyt rauhassa Vilholla on näet etuoikeus, myhäilee Jaakko joka on kyllästynyt tyhjään ruokakomeroon ja ainaiseen vatsansa murinaan.

- No mutta nyt mennään aamiaisen laittoon, minulla on hyvää pekonia ja maalaismunia kassissani ja kahvikin jo maistuisi tuoreiden pullien kera, toteaa Linnea ja lähtee kohti yläkertaan tyytyväisenä joulutähti kainalossaan. 

Aamiaisen jälkeen Linnea jää ruoanlaittopuuhiin kun poikakolmikko suuntaa näyttelyn toiseen kerrokseen. -Minulla on vielä monta pioneeriesinettä esittelemättä, puhisee Jaakko innoissaan ja ohjaa Sepon ja Vilhon suurten siltavitriinien luokse näyttelyn toisessa kerroksessa.

 - Näistä näette mitä me pioneerit muun muassa osaamme tehdä, aloittaa Jaakko.
Tässä on Kiviniemen sillan pienoismalli.  Tämä on venäläistren räjäyttämän rautatiesillan varaan syyskuussa 1941 rakennettu kenttäsilta. Tämän pienoismallin ovat valmistaneet talvella 1941-1942 Kiviniemessä Pioneeripataljoona 13:n korpraalit Sulkakoski ja Vuorela sekä pioneeri Huuskonen.
Kiviniemessä on aina ollu jonkinlainen silta varhaisista ajoista alken. Vuoksen yli ensimmäinen rautavitjainen riippusilta valmistui  1867 ja uusi rautainen silta vuonna 1882. Hei sisällissodan alussa valkoisten joukot räjäyttivät puusta valmistuneen väliaikaisen rautatiesillan koska vihollisen pelättiin yrittävän Vuoksen ylitystä panssarijunaa käyttäen. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi.
Sisällissodan päätyttyä 1920-luvun alussa rakennettiin uusi  rautatiesilta. Vuonna 1937 Erillinen Pioneerikomppania teki kapteeni Eetu Saarisen johdolla sillan hävitysvalmistelut ja 15. Pioneerikomppania räjäytti sillan heti talvisodan alkuvaiheessa 6.12.1939.
Välirauhan aikana Neuvostoliitto rakensi samalle paikalle uuden sillan ja jatkosodan alussaja he taas räjäyttivät sen ja sillan osat putosiva pienoismallin osoittamaan asentoon. Pioneeripataljoona 13:n kaksi komppaniaa rakensi 1.- 5.9.1941 siltojen koskessa olevien raunioiden varaan puisen autokenttäsillan. Sillan pituus on 105,5 metriä ja kantavuus 7 tonnia. Silta on maantiesilta ja hyökkäysvaiheen aikana sen ylitti 450 autoa vuorokaudessa ja se oli käytössä vielä vuoden 1942 alussa.

- No olipas se tarina, toteaa Seppo aivan hengästyneenä, mutta mikä tarina tuohon toiseen sillan pienoismalliin sitten liittyy kysyy Vilho.
 - Tämä toinen pienoismalli on Syvärinniskan kenttäsilta, vastaa Jaakko.
- Syvärin ylikulun turvaaminen vaatikin runsaasti pioneerijoukkojen työpanosta asemasodan aikana.

Vuosien mittaan Syvärin ylittämiseen käytettiin: jääteitä, erilaisia lauttoja, proomusiltoja ja myöhemmin myös kenttäsiltoja, kertoo Jaakko.

Tämä oli ensimmäinen joen yli valmistunut kiinteä kenttäsilta. Rakennustyöt aloitettiin 11.2.1942 ja silta valmistui kaksi kuukautta myöhemmin. Sen rakentamisesta vastasivat 1. Sillanrakennuskomppania ja Pioneeripataljoona 13.
Silta tuhoutui vihollisen pommituksessa 19.6.1944 ja hävityksen täydensi 35 Pioneeripataljoona.
-Miten pitä tämä sitten oikeasti oli, kysyy Vilho.
-Sillan pituus oli  392,15 metriä, kertoo Jaakko.

-Mutta nyt neääni tulee aivan ihana paistuvan kalan tuoksu, huokaa Seppo. Mennänkö katsomaan mitä herkkuja Linnea meille laittaa. Joo, vastaavat Jaakko ja Vilho ja tonttukomikko lähtee juoksu jalkaa yläkertaan.

Joulukalenterin viidestoista luukku: Lumihiutale ja Tuomaan markkinat

Sunnuntaina tonttukolmikko nukkuu pitkään, koska lauantaina on touhua  ja ihmeteltävää riittänyt runsain mitoin. On ihailtu hienoja Autoliiton ajokkeja, hinausautoja ja vilkkuvaloja. Myös linnan Tuomaan markkinoilla poikakolmikolla meni pitkään, sillä ihmisiä oli vallan mahdottomasti.

Kello kymmeneltä tykistötonttu Vilho avaa silmänsä ja pomppaa ylös, niin että sängynjouset narahtavat ja venyttelee makeasti. Olisipa nyt maittava aamupala pöydässä odottamassa hän huokaa. Vaan ei ole, sillä Linnea on edelleen Hämeenkyrössä sukuloimassa. Siispä on herätettävä pioneeritonttu Jaakko ja viestitonttu Seppo ja lähdettävä aamiaisen metsästykseen Lounasravintola Militariaan, joka tosin avautuu vasta kello yksitoista näin viikonloppuisin.

-Hei herätys huudahtaa Vilho, ylös nyt unikeot! Ja Jaakko ja Seppo pelästyvät, niin että pomppaavat sängyissään ja Seppo kierähtää miltei lattialle.

-Onko sähköt taas menneet poikki vai mikä on hätänä, ihmettelee Jaakko ja kääntää vielä kylkeä ja työntää tyynyn korvilleen.
- Onko Linnea jo tulossa, kysyy puolestaan Seppo.

-No ei ole, mutta koska vatsani huutaa ruokaa ja kaapit on tyhjillään on lähdettävä katsomaan olisiko Sarilla jotakin syömäpuolta meille tarjolla Lounasravintola Militariassa.

Saatuaan ravintolassa kahvimukit ja sämpylät eteensä tontut piristyvät ja alkavat muistella mieliinpainunutta Autoliiton Lumihiutaletempauksen avausta sekä Tuomaan markkinareissuaan.

 - On se hienoa että jotkut tekevät niin tärkeää vapaaehtoistyötä kuten Autoliiton porukka, joka päivystää koko joulun ajan liikenteessä, jotta ihmiset pääsisivät koteihinsa vaikka auto tekisikin tenän kesken matkaa, toteaa Seppo.
-Kyllä myöntelevät Vilho ja Jaakko. Ja hienoja olivat ne hinausautot ja se kulkue joka lähti tästä piha-alueelta valot vilkkuen, sanoo Jaakko.
- Heidän ajatuksenaanhan onkin tuoda joulun valo liikenteeseen ja lämmin ajatus siten, että ovat auttamassa tiellä pulaan joutuneita, oli sää mikä tahansa, sanoo Vilho.
-Ja kertoivathan he, että joskus näiden Autoliiton vapaaehtoistyöntekijöiden perheissä joululahjatkin on ehditty jakaa vasta joulu- tai tapaninpäivänä, koska isä on ollut päivystämässä tienpäällä koko jouluaaton, toteaa Seppo.

-Ja  Tuomaan markkinoilla oli todella paljon ihmisiä, niin että olisimme jääneet ihmisten jalkoihin, jollei Sirkka olisi kanniskellut meitä repussaan, toteaa Vilho.

- Kyllä oli paljon hienoja tavaroita ja ne joulukuusenpallot, jotka Sirkka osti oli todella kauniit ja se Linnean hartialiina jonka sinä Vilho löysit sieltä yhdeltä myyntipöydältä, kertoo Seppo.

-Oli ne makkaratkin todella herkullisia joita ostin, tosin ne janottivat koko yön, toteaa Jaakko.

- No pitikö niitä makkaroita mennä syömään kolmin kappalein, huomauttaa Seppo.

- No kun se Elina hymyili niin kauniisti siellä Makkarabaarissaan, niin en voinut olla ostamatta vielä kolmatta makkaraa, puolustautuu Jaakko.

-Ja sitten löysimme linnan kappelista sen hienon kirkonkellon, jonka vieressä Sirkka meidät ikuisti ja kyllä ne linnan paksut kiviseinät ja ikkunasyvennykset oli myös upeat, toteaa Seppo.

-Toivottavasti Linneakin tulee jo huomenna niin sitten saadaankin jo joulutunnelmaa, toteaa Vilho niin ja tuoksua lisää vielä Seppo.

- Mutta pitäisiköhän meidän hommata jokin kukka Linnealle kyllä ilman häntä on ollut kieltämättä aika ikävää, sanoo Jaakko.

- Niin miten olisi vaikka tämä joulutähti, ehdottaa Seppo.

Kun hän palaa minä ainakin halaa häntä tosi tiukasti, toteaa Vilho, joka ei ole halunnut näyttää muille miten ikävissään on ollut.

Muun muassa kuvassa olevia kauniita kuusenpalloja tekee Renkolainen Pajupuro, käy kurkkaamassa www.pajupuro.com

Joulukalenterin neljästoista luukku: kenraali Nenonen

Lauantaina museolla on taas pitkästä aikaa vilskettä ja myös Linnassa järjestetään joka vuotiset Tuomaan markkinat. Tämän jälkeen linnamuseo jääkin sitten joulutauolle, mutta Museo Militaria on avoinna vielä viikon.

Tykistötonttu Vilho, pioneeritonttu Jaakko ja viestitonttu Seppo heräävät taas ullakon tonttuasumuksessaan ankeaan aamuun, sillä kuivamuonakaapissakaan ei ole enää mitään naposteltavaa, koska Seppo on syönyt myös kaikki voileipäkeksit ja korput.

-Milloin Linnea oikein tulee takaisin huokaavat Jaakko ja Seppo ja katsovat kysyvästi Vilhoon.
-Varmaan jo maanantaina. Lupasi soitella kun on matkalla, niin  Jaakko voi noutaa hänet sitten taas Krazillaan linja-autoasemalta.

-Joko sinä Vilho olet muuten löytänyt ne museomestari Ilkan piilottamat sankkiruudit? tiedustelee Jaakko. Olisi se vaan komeaa ampua oikein kunnon joululaukaus!
- No en, huokaa Vilho masentuneena, mutta saa oitis ajatuksen: mitä jos pyydettäisiin Ismo ampumaan sillä pikkutykillään ensi viikolla?
- Hyvä ajatus, Jaakonkin ilme kirkastuu tyhjästä vatsanpohjasta huolimatta. Sinun pitää pyytää, että Sirkka soittaa Ismolle heti maanantaina.
- Joo tapahtuu, mutta nyt esittelen teille kaimani tykistönkenraali Vilho Petter Nenosen hienon huoneen.
Ja niin tonut laskeutuvat näyttelyn toiseen kerrokseen.

- Katsokaa, tämä on Nenosen työpöytä eikö olekin hyvässä järjestyksessä, kysyy Vilho.
- Onhan se, mutta kyllä meidän museonjohtajankin työpöytä oli eilen tosi siisti, toteaa Jaakko.

Vilho intoutuu kertomaan kaimastaan lisää:
-Vilho Petter Nenonen oli Suomen kenttätykistön luoja. Kenraali Nenonen palveli Haminan kadettikoulun ja Mihailovin tykistökoulun jälkeen erilaisissa tykistöupseerin tehtävissä keisarillisen Venäjän armeijassa vuodesta 1903 vuoteen 1917. Suomeen Nenonen palasi tammikuussa 1918. Hän johti valkoisen armeijan Oulun valtauksen tykistöä 3.2.1918 ja toimi valkoisen tykistön johdossa koko sisällissodan ajan.
Nenonen oli tykistön tarkastajana lähes yhtäjaksoisesti vuodet 1920-1937, jolloin hän kehitti Suomen kenttätykistön ampumamenetelmät korkealle tasolle.
Tykistön tarkastajaksi hän palasi vuonna 1940 ja jäi virasta eläkkeelle 15.2.1947.

Tykistönkenraali Nenonen nimitettiin tykistöllisistä ansioistaan 8.1.1945 Mannerheim-ristin ritariksi nro 184.

Tässä vitriinissä näette Tykistönkenraalin virkapuvun malli 1922 ja  malli 1936.

Ja tämä tässä on kenraalin tarkkuuskello.
Vilho jatkaa tarinaansa Sepon ja Jaakon kuunnellessa herkeämättä:

Kerrotaan, että kenraalilla oli aina tarkka kellonaika tiedossaan ja kotonaan hän seurasi säännöllisesti saksalaisen Nauenin kaupungin voimakkaan radioaseman välittämään yleismaailmallista aikamerkkiä. Sitä varten hänellä oli tämä kello kirjoituspöydällään telineessä aina samassa asennossa. Kellon käynnin hän tarkasti säännöllisesti pitäen havainnoistaan erityistä päiväkirjaa.

"Tykistön aika" olikin erityisesti sotien aikana varsin tunnettu sekunnilleen tarkan ajan käsite, toteaa Vilho.

-Ja tässä on Nenosen kuuluisa radio, josta hän muun muassa kuunteli niitä aikamerkkejään.

 -Eikö olekin ollut hieno mies tämä kenraali Nenonen, toteaa Vilho ja katsoo kysyvästi Jaakkoon ja Seppoon.
-Kyllä,kyllä myöntävät Jaakko ja Seppo, mutta nyt pitäisi  saada jotakin purtavaa, sillä vatsa murisee aika tavalla. Onkohan museon ravintola tänään avoinna, tiedustelee Jaakko.

- Kyllä se klo 11.00 mennessä avautuu näin viikonloppuisin, sanoo Vilho ja niin tontut hipsivät taas kohti museon viihtyisää ravintolaa.

Tykistönkenraali Vilho Petter Nenonen syntyi 1883 ja kuoli 1960. 

Kenraali Nenonen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle ja Tykkimiehet ry laskee haudalle seppeleen joka vuosi hänen syntymäpäivänään 6. maaliskuuta klo 12.00. Päivää vietetään Suomen Tykistön päivänä.

Joulukuun kolmastoista luukku: polkugeneraattori

Perjantaiaamuna vahtimestari Kaitsulla on kiireitä, sillä kova tuuli katkoo sähköjä kaiken aikaa ja museon vanhat järjestelmät menevät heti sekaisin. Myös Vilho, Jaakko ja Seppo ovat käyneet ihmettelemässä Kaitsun puuhia. Nyt sähköt ovat viimein palanneet museolle ja aurinkokin on ilmestynyt yllättäen pilvien takaa näkyviin. 

Kun sähköt palasivat Kaitsu siirtyi taas jatkamaan suojelunäyttelyn rakentamista ja Jaakko ja Vilho seurasivat tarkasti vierestä miten kapalevyn leikkaus sujui.

Kolmannesta kerroksesta Vilho, Jaakko ja Seppo siirtyvät ihmettelemään perusnäyttelyn kakkoskerroksessa olevaa viestimiesten polkumasiinaa, jota viestitonttu Seppo esittelee ylpeänä.

-Tämä on polkugeneraattori ja tämä on ollut käytössä 1920-luvulla jolloin tällä tuotettiin sähköä radiopataljoonan sähkötysluokkaan.

- Kuka tuota sitten polki ihmettelevät Vilho ja Jaakko.
-Oppilaat tietysti vuoron perään, toteaa Seppo ja kyllä siinä pysyi kuntokin hyvänä, eikä tarvittu hienoja kuntosaleja.

Mutta nyt minä lähden toimiston puolelle lueskelemaan, tuletteko mukaan, kysyy Seppo.

No voisihan siellä poiketa katsomassa olisiko toimistoväeltä jäänyt kahvia keitimeen, toteaa Jaakko.
-Niin ja piparkakkuja, toivoo Vilho.

Toimistolla tontut huomaavat, että johtaja Jaakko on kirjoituspuuhissa omassa työhuoneessaan ja niin he päättävät käydä tervehtimässä Jaakkoa.

-Mitä sinä kirjoitat, kysyy Jaakko kaimaltaan.
- Näitä joulukorttejahan minä toteaa Jaakko.

Kortteja onkin kertynyt jo aika pino Sirkan postitettavaksi.
-Tänään onkin viimeinen päivä laittaa kortit postiin  0,65 € postimaksulla, huomauttaa Vilho.

- Hei katsokaa niissähän on meidän kuvia, huomaa Seppo, eikö me ollakin komeita.
- No tottahan nyt toki sanoo Jaakko ja röyhistää rintaansa, ollaan me vaan komeita aselajitonttuja.

Joulukuun kahdestoista luukku: Jääkärit

Torstaina ennen museon avautumista Vilho, Jaakko ja Seppo ihmettelevät perusnäyttelyn ensimmäisen kerroksen lattiaan liimattua hienoa karttaa, Jääkärien tie 1915-1918.

– Kylläpä on merkillinen kartta, ihmettelevät tontut. 

– Kartta kuvaa jääkärien reittiä Suomesta Lockstedtiin koulutukseen ja sieltä takaisin Suomeen, toteaa Seppo.

Ja Vilho kertoo suomalaisista jääkäreistä:
-Suomesta lähti Saksaan Lockstedtin leirille koulutukseen vajaa 1900 miestä. Jääkärien ikäjakauma oli laaja (15- 50 vuotta), myös heidän sosiaalinen taustansa oli laaja; eniten jääkäreitä tuli opiskelijoiden ja työläisten joukosta, noin kaksi kolmasosaa koko määrästä. Lockstedtin kurssia onkin nimitetty ylioppilaiden ja työläisten pataljoonaksi.

Koulutuksen päätyttyä jääkärit palasivat takaisin Suomeen kahtena pääjoukkona, joista jälkimmäinen saapui Vaasaan 25.2.1918. Jääkärit osallistuivat vuoden 1918 taisteluihin Suomessa valkoisten puolella merkittävällä panoksella.  Taisteluihin Suomessa osallistui 1261 jääkäriä, joista kaatui 131 ja haavoittui 238. Myöhemmin jääkärit olivat merkittävässä osassa luotaessa ja kehitettäessä itsenäisen Suomen puolustusvoimia. Heidän merkityksensä oli tärkeä myös Suomen sodissa 1939- 45.

Jääkärit toivat mukanaan myös Sotilaskotiaatteen tänne Suomeen ja vuoden 1918 loppuun mennessä meillä olikin avattu jo 16 Sotilaskotia. Meillä täällä museolla onkin vuoden loppuun asti esillä myös Hohenlockstedtin vanhan sotilaskodin näyttely, toteaa Vilho.

Täällä Hämeenlinnassa vietettiin tänä vuonna 26. helmikuuta upeaa Jääkärien kotiinpaluun 95-vuotismuistojuhlaa. Tilaisuuden yhteydessä naulattiin myös juhlallisesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla uusi jääkärilippu, jonka näemme tästä lähin jokaisessa puolustusvoimain valtakunnallisessa paraatissa, toteaa Vilho.

–Tuo Jääkärien matka Saksaan oli todella vaarallinen, toteaa Seppo. 
–Kyllä, jääkärit olivat rohkeita miehiä jotka halusivat taistella Suomen itsenäisyyden puolesta, vakuuttaa Jaakko.

Myös Jaakko innostuu tarinoimaan taas pioneereista:

– Syksyllä 1915 suomalaisten muodostamaan harjoitusosastoon perustettiin kivääri- ja konekiväärikomppanioiden lisäksi pioneerikomppania. Komppanian vahvuus vaihteli 152 ja 221 miehen välillä. 

– Jääkäripioneerien koulutus perustui vankkaan jalkaväkikoulutukseen, mutta heidän lisäkoulutukseensa kuului myös kenttälinnoitustyöt, sillanrakennus ja vesistöjen ylimeno, hävitystytö ja valonheittimien käyttö sekä erilaiset rakennustyöt. Pioneerikoulutus olikin jääkärien erikoiskoulutuksista teknisin ja monipuolisin. Koulutus osoittautuikin käytännössä erittäin tarpeelliseksi, toteaa Jaakko.

Jaakko esittelee vitriiniä jossa ovat esillä piikkilankasakset sekä jääkärien komppanian oppikirja vuodelta 1915 sekä saksalainen Parabellum P08 eli Luger.

Seppo taas kertoo miten osalle pioneerikomppanian jääkäreistä annettiin myös puhelin- ja viittoilulippukoulutusta vuodesta 1915 alkaen. Koulutus laajeni vuonna 1916 myös sähkötys- ja radiokoulutuksen puolelle. Kun jääkäreitä lähetettiin takaisin Suomeen vuonna 1917 tekemään valmisteluja mahdollisen sodan varalta, oli joukossa myös viestikoulutuksen saaneita miehiä, päättää Seppo selostuksensa.

Vitriinissä on esillä Saksalainen kenttäpuhelin noin vuodelta 1915 sen valmistaja on Simens&Halske.

Lisäksi vitriinissä on myös saksalainen kenttäjohdinkela ja venäläinen kenttäpuhelin sekin noin vuodelta 1915. Valmistajana L. M. Ericsson Pietari.

– Niin, tuolla seinällähän onkin esillä merkkien näyttämiseen käytetty viittoilulippupari, sanoo Vilho.

– Kyllä täällä perusnäyttelyssä on sitten esillä hienoja tavaroita, huokaavat tontut yhteen ääneen.

– Mutta nyt onkin jo lounasaika, joten mennään katsomaan mitä herkkuja ravintola tänään meille tarjoaa, toteaa Jaakko.