Joulukuun kahdeskymmenes neljäs päivä: jouluaatto

"HYVÄÄ JOULUA", kailottaa tykistötonttu Vilho jouluaattoaamuna kello kuusi ja juoksee pitkin tonttuasumusta.

"Hyvää joulua myös sinulle", sanoo viestitonttu Seppo ja hieroo silmiään, Sepon edellisyö kun meni vähän pitkäksi lahjoja pakatessa.

Pioneeritonttu Jaakko kuorsaa vielä autuaallisesti omassa punkassaan. Jaakon eilinen vierailu linnatonttu Anselmin luokse venähti tarinoidessa yli puolenyön.

"Nyt pitää saada myös Jaakko hereille, jotta ehditään hakea kuusi ennen kuin Linnea herää", sanoo Vilho.

"JAAKKO herätys on jouluaatto!" huutaa Seppo ja ravistelee Jaakkoa.

"Nyt äkkiä Krazi käyntiin ja kuusenhakuun", tehostaa Vilho vieressä.

"No kyllä minä nyt vähemmälläkin metelillä pääsen ylös", sanoo Jaakko ja kömpii vällyjensä alta vähän äkeänä, kun heräsi kesken makeimpien uniensa.

"Mutta ensi kyllä tarvitsen ison siivun sitä Linnean viime yönä paistamaan kinkkua sekä kupin vahvaa kahvia", toteaa Jaakko ja pukee samalla haalareita ylleen.

Ja niin vielä kinkkua mutustellen Jaakko suuntaa Krazi nokan kohti Aulangon metsää....ja matka alkaa.

"Kai sinä Seppo otit sen sahan mukaan", huolehtii Vilho.

"Ei huolta, minulla on kyllä kaikki tarvittavat välineet yhden kuusen kaatamiseen", toteaa Jaakko.

"Täällähän on enemmän lunta kun kaupungissa", ihmettelee Vilho.

"Nyt pitäisi vaan löytää sopiva kuusi", tuskailee Seppo.

"Hei tuolla on sopivan näköisiä kuusia, onhan sinulla Seppo se tähti niin voidaan sovitella sitä kuusen latvaan", muistaa Vilho.

"Tämä näyttää sopivalta minäpä kiipeän latvaan", sanoo Seppo.

"Hienolta näyttää,  nyt Jaakko saha soimaan, jotta ehditään koristella kuusi ennen Suomen Turun joulurauhan julistusta", sanoo Vilho.

Ja niin kuusi pakataan Krazin lavalle.

"Onkohan Linnea jo herännyt jos vaikka aamukahvia ja torttuja olisi tarjolla", aprikoi Vilho.

"Kyllä tässä vähän lämmikettä kaipaakin, sillä varpaita jo vähän kipristelee", toteaa Seppo.

Sillä välin Linnea on kuin onkin keittänyt aamukahvit ja paistanut ison vadillisen joulutorttuja.

 "Vau mikä keko torttuja", huokaa Seppo onnellisena ja ottaa jo ensimmäisen.

"Ja tässä on joulupuuroa ja väskynäsoppaa", toteaa Linnea ja kantaa puurokattilan pöytään. "Syökää nyt sillä jouluaattoiltaan on vielä matkaa", sanoo Linnea ja menee ihailemaan metsältä tuoksuvaa joulukuusta.

"Hei katsokaa, sataa lunta", hihkaisee Vilho ja alkaa Sepon kanssa hyräillä vanhaa joululaulua:


"On hanget korkeat, nietokset,
vaan joulu, joulu on meillä!
On kylmät, paukkuvat pakkaset
ja tuimat Pohjolan tuuloset,
vaan joulu, joulu on meillä".

"Hyvää Joulua kaikille", hihkuvat tontut ja alkavat koristella joulukuusta. Jaakko virittelee radiosta oikeaa kanavaa, jotta kuullaan joulurauhan julistus Suomen Turusta kello 12.

Joulukuun kahdeskymmenes kolmas päivä: pimeässä

"Kyllä onkin pimeää täällä portaikossa, näytä nyt Seppo valoa silllä lyhdyllä", käskee tykistötonttu Vilho.

"Eikö täällä päärakennuksessa ole tänään enää ketään töissä", ihmettelee pioneeritonttu Jaakko.

"Auts, nyt löin ukkovarpaani näihin portaisiin", tuskailee Vilho.

"Eikö sinulla Jaakko tosiaan ole mukanasi sitä taskulamppua", kysyy Vilho.

"No ei nyt tullut laitettua sitä taskuun", toteaa Jaakko.

Portaikon kakkoskerroksen tasanteella Seppo huomaa, että toimistolla palaa valot.

"Mennäänkö katsomaan mitä museonjohtaja Jaakko puuhailee siellä yksinään", kysyy Vilho.

"Uskaltaako häntä nyt mennä häiritsemää, varmaan tekee jotakin tärkeää", arvelee Seppo.

"Voidaanhan me mennä keittämään Jaakolle vaikka aamukahvit, kun Sirkka on lomalla", päättää Vilho.

"Minä käyn kuitenkin ensin  ulkonäyttelyalueella katsomassa,  että kaikki on kunnossa", sanoo Jaakko.

 "Yöllä on näemmä pakastanut kun tämä maapora-autokin on ihan kuurassa", huomioi Jaakko.

"Jaakko mihin tätä autoa on käytetty", tiedustelee Vilho.

"Tätä on käytetty panssarimiinasijojen, panostureikien  ja erilaisten pylväsreikien tekemiseen sekä nostotöihin ja vinssauksiin", kertoo Jaakko.

Niin koulutuskäytössä tämä on ollut Kymen Pioneeripataljoonassa vuoteen 1974 saakka. Miinasijoja ja erilaisia reikiä tällä on porattu kaikkiaan 5880 kappaletta ja porausta on suoritettu 5197 metriä",  jatkaa Jaakko.

 "Kyllä on kauniit nuo kaupungin valot ja kohta se aamukin jo sarastaa", tuumaa Vilho ja katselee haaveksien jäätynyttä Vanajavettä.

"Lupasivat valkeaa joulua koko maahan, mutta täällä Hämeenlinnassa ei kyllä ole vielä rippustakaan lunta", toteaa Seppo murheellisena.

"Kyllä sitä lunta vielä saadaan", lupaa Jaakko.

"Mutta nyt tekisi mieli sitä vahvaa kahvia, joten eiköhän lähdetä sinne toimistolle kahvinkeittopuuhiin", toteaa Jaakko.

"Tuletko sinä Vilho, vai jäätkö vielä ihailemaan sitä kranaattia", huutaa Seppo ja lähtee juoksemaan Jaakon perässä toimistorakennusta kohti.

Joulukuun kadeskymmenes ensimmäinen päivä: Mannerheim

"Hei ollaanko me kerrottu täällä blogissa vielä mitään Suomen suuresta sotapäälliköstä Marsalkka Mannerheimista", kysyy tykistötonttu Vilho.
"Ei minun muistaakseni", toteaa pioneeritonttu Jaakko.
"Ja ei kertaus toki mitään haittaa", arvelee viestitonttu Seppo.

"No sitten kiivetään perusnäyttelyn kolmanteen kerrokseen, jossa on näyttelyn Mannerheim osio", päättää Vilho.

"Niin ehditään käydä siellä sillä välin, kun Linnean riisipuuro kypsyy uunissa, arvelee, Seppo.
"Kai me saadaan tänään maistaa myös lipeäkalaa", tuumaa Jaakko.
"Kyllä, sillä kala on varmaan lionnut jo tarpeeksi, museon bunkkerissa olevassa puntussa", arvio Vilho.

"Tämä tässä on se tykki, jonka lavetilla Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim saatettiin Suurkirkosta sankarihaudan lepoon Hietaniemeen 4.2.1951", kertoo Vilho tohkeissaan.

"Tykki on tarkemmin siis haupitsi 105 H 37", toteaa Vilho.
"Komea on tykki", kuittaa Jaakko.
"Mitenkähän se on tuotu tänne näyttelyn kolmanteen kerrokseen", kysyy Seppo kiinnostuneena.

"Sitä pitää kysyä meidän museomestari Ilkalta, kun hän palaa töihin. Nyt Ilkka on lähtenyt jo joululomalle", tuumaa Vilho.

"Ajatella, että Mannerheim palveli lähes 30 vuotta Venäjän keisarikunnan armeijassa ja toimi ylipäällikkönä kaikissa Suomen itsenäisyyden ajan sodissa", tuumaa Jaakko.

"Näissä seinätauluissahan Mannerheimin elämäntarinaa onkin", huomaa Seppo.

"Tuo sukuvaakuna on tosi hieno", ihailee Vilho.

"Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi 4. kesäkuuta 1867 Askaisten Louhisaaressa", tavaa Seppo.

"Niin siellä on hieno kartano", tietää Jaakko.

"Suku oli alkujaan Saksasta ja se oli aateloitu Ruotsissa vuonna 1963 ja Suomeen suku asettui 1700- luvun lopussa", jatkaa Seppo.

"Suomen Kadettikoulusta Mannerheim erotettiin, mutta hän suoritti ylioppilastutkinnon Helsingissä vuonna 1887 ja pääsi Pietariin Nikolain ratsuväkiopistoon. Ratsuväkiopistosta hän valmistui upseeriksi vuonna 1889 hyvin arvosanoin", toteaa Jaakko.

"Niin hän toimi myös Suomen Tasavallan presidenttinä vuosina 1944-1946", sanoo Vilho.

"Mannerheim erosi sairastuttuaan presidentin tehtävistä 78-vuotiaana maaliskuussa 1946. Eläkevuotensa hän viettikin enimmäkseen ulkomailla muun muassa Sveitsissä", päättää Jaakko.

"Kylläpä aika kuluu, Ville taitaa kohta tulla sulkemaan museon ja Linnean  puurokin on varmaan jo kypsää. Ehkä me saadaan sen kanssa myös rusinasoppaa", tuumaa Jaakko.

"Huomenna näyttely onkin sitten suljettu joulun ajaksi. Katja tulee avamaan näyttelyn jo tapaninpäivänä 26.12. Huomenna töissä toimistolla ovat enää museonjohtaja Jaakko, Sirkka ja tutkija Samuel", kertoo Seppo.

Joulukuun kahdeskymmenes päivä: vääpelin toimistossa

"Olipa mukava herätä kun nenään leijui kahvin tuoksu", huokaa viestitonttu Seppo onnellisena.

"Minä ja pioneeritonttu Jaakko noustiin jo monta tuntia sitten ja käytiin hakemassa Linnea linja-autoasemalta", sanoo tykistötonttu Vilho tyytyväisenä.

"Olisitte te minutkin voineet herättää", sanoo Seppo vähän närkästyneenä siitä, ettei häntä pyydetty mukaan Kraziajelulle.

"Ei me kaikki olisi mahduttu istumaan Jaakon Kraziin", sanoo Vilho lepytellen.

"Nyt mennään aamupalalle", Linnea on tuonut mukanaan ihan tuoretta pekonia ja maalaismunia, hoputtaa Jaakko.

"Mites se meidän kinkku", kysyy Seppo vähän huolissaan.

"Kinkkuasia on kunnossa sillä 10 kilon luomukinkku saatiin, ja Linnea lupasi paistaa sen aatonaattona", toteaa Vilho.

"Joulukuusta ei kumminkaan vielä ole katsottuna, joten kuusimetsään pitää läheteä viimeistään tiistaina", sanoo Seppo.

"Selvä se, mutta nyt kun on vatsat täynnä mennään katsomaan vääpelin toimistoa näyttelyn kolmanteen kerrokseen", intoilee Vilho.

"Siellä ne työskentelevät väsymättömästi aamusta iltaan. Tämä on perusyksikön (patterin) vääpelin toimisto 1960-luvulta. Ja käytössä on myös sen aikainen konttorikalusto ja koneet", kertoo Vilho.

"Mennäänkö katsomaan lähemmin", kysyy Seppo. 

"Kaappasin Sirkan pöydältä avaimen mukaani, joten pääsemme ovesta sisään, vaikka museovieraat katselevatkin tähän toimistoon vain tämän ikkunan läpi", huomauttaa Vilho.

 "Kyllä ovatkin ahkeria nämä upseerit", sanoo Seppo ja kurkistaa mitä kirjuriupseeri koneellaan kirjoittaa.

"Meinaakohan Jaakko ruveta laskemaan tuolla patterin vääpelin laskukoneella", tuumii Vilho.

"Ihmettelen tätä kalenteria", sanoo Jaakko ja selailee päivyrin vähäisiä merkintöjä.

"Mikähän paperi tällä sotilasmestarilla on kädessään", kurkkii Vilho.

"Varmaan jokin päiväohjelma", arvelee Jaakko ja kurkistaa paperia.

"Hei minä ainakin lähden jo katsomaan mitä Linnea laittoi uuniin paistumaan, kun tulimme tänne. Kyllä on mukava kun asumuksessa on taas hyvä ruoan tuoksu", huokaa Seppo.

"Ja kohta tuoksuvat myös joululeivonnaiset, Linnea lupasi nimittäin aloittaa leivontapuuhat sunnuntaina", toteaa Vilho.

"Niin ja niitä siirappileipiäkin pitää varmaan leipoa lisää,  kun Seppo tyhjensi Linnean poissaollessa lähes kaikki piparivarastot", sanoo Jaakko vähän harmissaan.

"Kyllä sinäkin niitä maistelit", Seppo puolustautuu.

Ja niin marssitaan taas peräkanaa ullakon tonttuasumusta kohti, jossa tuoksuvat karjalanpaisti ja lanttulaatikko.

Joulukuun kahdeksastoista päivä: on sydän lämmin hellä

"Kyllä Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistys järjesti eilen mahtavan joulujuhlan", toteaa tykistötonttu Vilho ja pioneeritonttu Jaakko sekä viestitonttu Seppo nyökyttelevät vieressä.

"Pohjolasalissa oli niin paljon iloista väkeä että ihan seinät pullisteli", sanoo Jaakko.

"Ja se tunnelma oli niin lämmin ja mukava", Vilho vielä huokaa.

"Vahtimestari Kaitsun laskujen mukaan paikalla oli peräti 55 henkeä", täsmentää Seppo.

"Ja joulupuuro oli tosi hyvää puhumattakaan  97 vuotta täyttäneen lotta Helvi Frickin tarjoamasta synttärikakusta. Helvi on niin mukava ja pirteä", sanoo Vilho ihailua äänessään.

 "Kyllä se vadelmakakku oli tosi makoisaa, huokaa Jaakko.

"Helvi valittiin viime vuonna myös valtakunnalliseksi vuoden lotaksi ja oli tänä vuonna kutsuttuna Presidentinlinnassa, Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion itsenäisyyspäivävastaanotolla", toteaa Seppo.

"Joo mehän katsottiin sitä vastaanottoa telkkarista ja Helvi oli samassa kahvipödässä kun Sastamalasta kotoisin oleva tykistön sotaveteraani Lauri Koski", sanoo Vilho.

"Helvin vieressä joulujuhlassa oli muuten Suomen Lottaperinneliiton pääsihteeri Irma Törnström", kertoo Jaakko.

"Anelma leikkasikin meille aika isot palat sitä kakkua", sanoo Jaakko.

"Mukava oli laulaa joululauluja kaikkien kanssa yhdessä", sanoo Seppo ja alkaa hyräillä...No onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laitetaankos pesä myös  pikkulinnuille...

"Ajatelkaa jouluun on enää kuusi päivää", ja Seppo tähyää Linnean almanakkaa.

 

 "Se Yrjö Jylhän runo Kaivolla oli todella vaikuttava ja lausuja ihan omaa luokkaansa", ihmettelee Jaakko.

"On se merkillistä miten jotkut muistavat sanat noin hyvin ulkoa ja osaavat vielä lausuakin", sanoo Seppo.

"Hei meillä onkin vielä sitä puuroa jääkaapissa, kun puheenjohtaja Sirkus antoi sitä meille kipollisen iltapalaksi", muistaa Vilho.

"No mennäänkin sitten vähän haukkaaman välipalaa sillä vatsa jo vähän kurnii", toteaa Jaakko.

"Koska Linnea muuten tulee takaisin", tiedustelee Seppo Vilholta.

"Varmaan jo huomenna saamme Linnean takaisin", Vilho toteaa ja varmistaa vielä, että Jaakko muistaa mennä hakemaan Linnean linja-autoasemalta.

Joulukuun seitsemästoista päivä: reserviin

Aamukahvilla Lounasravintola Militariassa Seppo lukee puolustusvoimien tiedotetta Sirkan tabletista.

"Puolustusvoimista kotiutuu huomenna reserviin lähes 9000 varusmiestä ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittanutta naista", kertoo viestitonttu Seppo.
"Montako niistä on niitä naisia", utelee tykistötonttu Vilho.
"Tässä lukee, että  joukossa on 120 naista ja kotiutuvista varusmiesjohtajia on yhteenä vähän yli 3000", sanoo Seppo.
"Niin Samuel ja Sirkka ovatkin menossa iltapäivällä Panssariprikaatin kotiuttamistilaisuuteen edustamaan Museo Militariaa.  Museo jakaa tänään kaikkiaan neljä stipendiä kotiutuville ja yksi menee Jääkäritykistörykmentistä kotiutuvalle Panssarihaupitsipatterin alikersantille", kertoo Vilho.

"Tammikuussa 2015 palveluksensa aloittaa  noin 10 000 alokasta, ja heidän joukossaan on noin 250 naista", jatkaa Seppo.
"Ensi vuonnahan varusmiehiä vastaanottaa enää kahdeksan Maavoimien, kolme Ilmavoimien ja kaksi Merivoimien joukko-osastoa", tietää Jaakko.

"Hei katsokaa, siellä alkoi sataa lunta", huomauttaa pioneeritonttu Jaakko vilkaistuaan ulos ravintolan ikkunasta.

"Kyllä onkin isoja hiutaleita, kohta pääsen varmaan taas hiihtämään", tuumaa Seppo.

Jaaha, pitääkin mennä taas katsomaan Krazeja. Ainakin lumet pitää harjata autojen nokkapeltien päältä, toteaa Jaakko ja lähtee tonttuasumukseen pukemaan työhaalareita päälleen.

"Muista sitten Jaakko, että iltapäivällä on se Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistyksen pikkujoulu Pohjolasalissa, johon meidätkin on kutsuttu ja me saadaan myös joulupuuroa", muistuttaa Vilho.

"Tämä selvä, kyllä minä puurolle ennätän ja taisi tuo lumisadekin jo loppua", toteaa Jaakko.
"Me tullaan auttamaan sinua niiden Krazien kanssa", huutelee Seppo Jaakon perään.

Ja niin myös Seppo ja Vilho ryntäävät hakemaan työhaalareitaan.

Joulukuun viidestoista päivä: Matkaan

Maanantaiaamuna tutkitaan pioneeritonttu Jaakon Karzin renkaiden tilannetta.

"Oletko nyt Jaakko varma, että Krazin renkaissa on tarpeeksi ilmaa, jotta voit viedä Linnean linja-autoasemalle. Linnean pitäisi ehtiä onnikkaan, joka lähtee kello 10.30", hätäilee tykistötonttu Vilho.

Ja niin mennään joukolla katsomaan saako Jaakko Krazinsa liikkeelle.

"No hyvältähän ne renkaat näyttää", toteaa viestitonttu Seppo ja näyttää lyhdyllä valoa Jaakolle, koska on vielä hämärää.

"Onneksi vahtimestari Kaitsu oli ehtinyt lisätä renkaisiin ilmaa ennen viikonloppua, sillä nyt Kaitsu on kovassa kuumetaudissa kotona eikä pääse varmaan koko viikolla töihin", surkuttelee Vilho.

"Kun ei vaan koko museon väki sairastuisi jouluksi. Museonjohtaja Jaakkokin ansaitsee vähän lomaa kun rehkii täällä aina yömyöhään, toteaa Seppo.

"No niin, minä lähdekin tästä sitten hakemaan Linnean pakaaseja. Joululahjoja sukulaisille kertyikin aika iso määrä, sanoo Vilho ja lähtee tallustamaan asumusta kohti.

Nyt on kaikki matkalaukut ja Linneakin onnellisesti kyydissä, toteavat Vilho ja Seppo ja vilkuttavat Jaakolle ja Linnealle  ja jäävät savupilven alle Krazin lähtiessä liikkeelle.

"Kylläpä se kärytti, onkohan siinä öljyt ihan kohdallaan", tuumaa Seppo.

Asumukseen palattuaan tontut huomaavat jääkaapin ammottavan lähes tyhjänä ja Seppo kiipeää kuivamuonakomeroon ja etsii siirappileivät käsiinsä.

"Onneksi Linnea ehti leipoa pikkuleipiä ennen  lähtöään, nämä on tosi hyviä", sanoo Seppo ja  piparin toisensa jälkeen katoaa Sepon vatsaan.
 "Tosi surkeaa kun ei pääse enää hiihtämän, Seppo huokaa. 
"Lumi tosiaan suli  yön aikana lähes kokonaan", tuumaa Vilhokin.
"Seppo, älä nyt syö kaikkia niitä joulupipareita, tokaisee Vilho ja huomaa samassa, että Jaakkokin on palannut.

Ja koska on jo lounasaika, mennään joukolla katsomaan mitä hyvää Lounasravintola Militaria tarjoaa.

"Näyttäisi olevan Bbq-possua ja yrttiperunoita, toteaa Jaakko ruokalistaa silmäiltyään.

"Niin ja mustajuurikeittoa ja salaatteja", sanoo Seppo.

"Mitäs tässä sitten enää odotellaan, käydään pöytään ja syödään vatsamme täyteen", ehdottaa Vilho "Ja sen jäkeen käydään ruokaperäsille", kuittaa Jaakko.

Joulukuun neljästoista päivä: kuusi ja kinkku

"Missä viestitonttu Seppo on, kun hän ei ole aamiaisella", kyselee tykistötonttu Vilho vähän huolissaan Linnealta.

"Seppo lähti tänään jo varhain testaamaan suksiaan", vastaa Linnea.
"Eihän siellä ole edes tarpeeksi lunta, tarttuu vielä sammal suksenpohjiin", ihmettelee Vilho.
"Antaa nyt Sepon hiihtää kohta siellä kumminkin sataa taas vettä", toteaa pioneeritonttu Jaakko joka on aivan varma ettei enää kunnon pakkastalvia tulekaan.

"Hei te olettekin jo kaikki heränneet", huikka Seppo samassa ovensuusta sukset kainalossaan.
"Oletteko huomanneet että jouluun on enää 10 päivää, eikä meillä ole edes joulukuusta katsottuna!, huudahtaa Seppo.
"No mitä sitä nyt yhdestä kuusesta, mutta kun ei ole edes kinkkua", huomaa Jaakko.
"Niin kunnon luomukinkku on kyllä parasta", sanoo Vilho.
"Kai muistatte, että minä lähden maanantaina Hämeenkyröön katsomaan sukulaisiani ja tietysti maatalousoppilaitoksen possuja, joten kyllä minä varmaan tuon taas kinkun tullessani", rauhoittelee Linnea.

"Sinä tarvitset sitten varmaan kyydin aamulla linja-autoasemalle", toteaa Jaakko ja päättää heti mennä katsomaan käynnistyvätkö Krazit, kun on ollut vähän pakkasta. Eikä sitä tiedä onko vahtimestari Kaitsu vieläkään ehtinyt lisätä ilmaa autojen renkaisiin.

" Jaakko kun tulet takaisin minä esittelen teille yhden huoneen perusnäyttelyn toisesta kerroksesta", ilmoittaa Vilho.

 "Tämä on huone johon museovieraat eivät yleensä pääse ja he kurkkivat tänne ikkunan kautta", kertoo Vilho.
"Tässä toimistohuoneessa on tykistöosaston stereotutkija työssään ja yleensä heitä oli kaksi molemmin puolin tutkittavaa materiaalia", jatkaa Vilho selostustaan.

"Tuo puhelin on kyllä metka", sanoo Seppo ja tarttuu puhelimen kampeen  Jaakon tutkiessa luuria.

"Hei älkääs nyt koskeko siihen, museomestari Ilkka ei tykkää hyvää jos museoesineisiin kosketaan", muistuttaa Vilho.

"No mihin minä nyt jäin"...miettii Vilho. Niin stereotutkijan työvälineinä olivat stereolasit usein myös pöytästereoskooppi, harppi, mittakavan muuntolevy, kynä, koordinaattilomake,  kyseisen alueen kartta sekä aiemmat tiedustelutiedot vertailuja varten.

"Tämä tässä on taskustereoskooppi", ja  Vilho osoittaa sotilaan kädessä olevaa laitetta.












"Vielä 1920-luvulla Suomesta oli kartoitettu vain pieniä alueita. Kartat olivat kuitenkin tärkeitä tykistön toiminnalle, etenkin useiden patteristojen tulen nopeaa keskittämistä varten. Parhaana keinona kartoituksen nopeuttamiseksi kenraali V.P. Nenonen piti ilmakuvakartoitusta jota lähdettiin kehittämään", kertoo Vilho.

"Niin olenkin lukenut että 1930-luvulla valmistui ilmakuvaukseen perustuvia karttoja vuosittain noin 3000 neliökilometrin alueesta ja sotien aikana nämä kartat olivat todella tärkeitä", toteaa Jaakko.

 "Tupakkaakin sodassa kului varmaan paljon", sanoo Vilho katsellessaan miettiväisesti pöydällä olevaa Saimaa askia.

"Hei tuon ikkunalla olevan museoesineen minä tunnen, se on HELVARIN radiotehtaan valmistama korsuradio", ja Seppo hyppää ikkunalle radiota ihmettelemään.

"Nyt pitää lähteä,  muuten saadaan Ilkalta toruja, kun on käyty täällä sekoittamassa paikkoja", toteaa Vilho.

"Seppo hei jätä nyt jo se HELVARI vastaanotin", huutaa Jaakko ovensuusta.

"Mennään katsomaan onko Linnean silakkalaatikko jo kypsää. Huomenna pitääkin sitten varmaan mennä ravintolaan syömään", toteaa Jaakko vähän murheissaan.

Joulukuun kolmastoista päivä: marssirumpu

"Heiii...maa on saanut valkean lumipeitteen yön aikana", kiljuu viestitonttu Seppo innoissaan.

"Tjaa...muutamia senttejä sitä lunta siellä taitaa kyllä olla", toteaa pioneeritonttu Jaakko ja syventyy taas mielenkiintoiseen Tovajärven taisteluista kertovaan kirjaansa.
"Hei Seppo ei niitä suksia varmaan vielä kannata voidella", huudahtaa tykistötonttu Vilho, joka hänkin on jo kömpinyt uninutussaan aamiaispöytään.
"Mikä täällä haisee", kysyy  Linnea samalla kun tuo lisää uunituoreita sämpylöitä.
"Seppo  taitaa tervata jo suksiaan", toteaa Jaakko.

"Tiedättekö muuten minkä hienon esineen minä löysin eilen perusnäyttelyn ensimmäisestä kerroksesta, sen verran voin auttaa, että se on VIESTIVÄLINE, arvuuttelee Seppo.
"No olisiko tuo radio", arvelee Jaakko
"EI ei, arvaatko sinä Vilho?
"Jos se ei ole radio niin sitten puhelin", sanoo Vilho miettivästi.
Ei, ette te nyt näköjään kykene sitä arvaamaan, joten mennään katsomaan", sanoo Seppo.

"Ai että marssirumpu ja signaalitorvi", toteavat Vilho ja Jaakko nähtyään Sepon näyttelyesineet.
" Niin nämä ovat kyllä esimmäiset viestivälineet joiden tahdissa joukot kulkivat", sanoo Jaakko.

"Sotilasmusiikilla on aina ollut tärkeä osa puolustusvoimien toiminnassa. Musiikkia on käytetty vuosisatoja. Sillä on pyritty sekä pelottamaan vastustajaa että parantamaan omien joukkojen toimintaa", kertoo Seppo.

Tämä rumpuhan on ihan samanlainen kun siinä kuuluisassa Albert Edelfeltin guassimaalauksessa vuodelta 1892, huomaa Vilho.

"Meidän museon sisääntuloeteisessä on kopio tuosta maalauksesta", sanoo Jaakko.

"Porilaisten marssimaalauksen aiheena on ollut J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden toiseen osaan sisältyvä samanniminen runo, sanoo Vilho.

"Ja sanotaan että Edelfelt maalasi tuon hienon taulun muutamassa päivässä voimakkaita tunteita herättäneen isänmaallisen konsertin seurauksena", kertoo Seppo.

"Harmi että sotilasmusiikkia kuulemme jatkossa entistä harvemmin, sillä puolustusvoimien soittokunnatkin ovat nyt uudessa asennossa. Kokoonpanot ovat suurempia ja toiminta-alueet laajempia", kertoo Vilho.

"Meillä on nyt enää kuusi uusimuotoista sotilassoittokuntaa:  Kaartin soittokunta Helsingissä, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta Hattulassa, Rakuunasoittokunta  Lappeenrannassa, Lapin sotilassoittokunta Rovaniemellä,  Ilmavoimien soittokunta Jyväskylässä ja Laivaston soittokunta Turussa", kertoo Seppo.

 "Sirkka onkin tänään kuvannut Ilmavoimien soittokuntaa Tampereella", sanoo Vilho.

"Mutta nyt lumityöt kutsuvat. Pitää myös mennä tarkastamaan onko Kaitsu muistanut laittaa Krazien renkaisiin  tarpeeksi ilmaa", sanoo Jaakko.

"Minä lähden katsomaan linnatonttu Anselmia sillä aikaa kun suksien tervaus kuivuu. Anselmilla on varmaan paljon kerrottavaa, koska tänään linnassa on Tuomaan markkinat", toteaa Seppo.

"Minä menen sitten auttamaan Linneaa leivonnassa", huokaa Vilho.
"Älä sitten syö kaikkia piparitaikinaan" huudahtavat Seppo ja Jaakko ja ryntäävät kumpikin tahoilleen.

Joulukuun kahdestoista päivä: kenttäehtoollisvälineet

"Taas siellä sataa vettä", huokaa Seppo, joka katselee ulos hämärään.
"Siis räpäskälunta", korjaa pioneeritonttu Jaakko päivän Hämeen Sanoman takaa.

"Heii...minä löysin jotakin tosi hienoa museon perusnäyttelyn talvisotaosiosta", hihkuu Vilho ja paukuttelee Linnean ostamia uusia punaisia henkseleitä.

"No mitä", kysyvät Seppo ja Jaakko yhteen ääneen.

"Hienot kenttäehtoollisvälineet", sanoo Vilho innokkasti.

"Kai niitä sitten pitää mennä katsomaan", toteaa Jaakko ja jättää Hämeen Sanoman levälleen keskelle museon toimiston keittiön pöytää.

"Eikö olekin hienot", esittelee Vilho löytöään museon toisessa näyttelykerroksessa.

"Lapussa lukee, että ne on KTR 3 kenttäehtoollisvälineet", tavaa Seppo.

"Nämä välineet on valmistettu 1920-luvulla ja ne olivat käytössä myös talvi- ja jatkosodan aikana. Pikarissa onkin kaiverrus Kenttätykistörykmentti 3 1921", Seppo toteaa.

"Niin tässä yläpuolella on valokuva ehtoollistilanteesta, jossa pastori  Antti J. Rautamaa pitää  kenttäjumalanpalvelusta 24.12.1939 Kollaan rintamalla "Markon kauhun" eli Antti Juutilaisen komppanialle", toteaa Jaakko.

"Tiesittekö muuten, että talvisodan 300 papista 129 (41%) oli reservin upseereja, lisäksi upseereina palveli 64 pappia. Maanpuolustustahto oli pappien keskuudessa korkealla. 1937 katsottiin että vakinaisten 19 sotilaspapin lisäksi riittäisi 80 reservin pappia, siis yht. 99", kertoo Vilho.

"Ja koska sotilaspapit kulkivat joukkojen mukana kaatui heitäkin sodassa kaikkiaan 35", jatkaa Seppo.


"Jumalanpalveluksia pidettiin ulkona ja sopivissa sisätiloissa, mutta ne muuttuivat lyhyiksi hartaushetkiksi. Radiossa lähetettiin sodan aikana sotilasiltahartaudet neljänä iltana viikossa", kertoo

Vilho.

"Tavallisimmat aihepiirit, joista papin kanssa haluttiin puhua olivat Jumalan varjelus,  rukous, ja kuoleman pelko. Keskusteluja käytiin JSP:lla missä myös ehtoollista jaettiin", sanoo Seppo.


"Minulta jäikin Hämeen Sanomasta yksi mielenkiintoinen artikkeli kesken, joten taidan mennä jo takaisin toimistolle", toteaa Jaakko ja lähetee klampsimaan portaikkoa kohti.

Vilho ja Seppo sen sijaan jäävät tutkimaan vähän tarkemmin talvisotaosion tykkejä ja Vilho innostuu esittelemään Sepolle näytteillä olevia ammuksia.

Ehtoollisvälineisiin kuuluvat:  laukku, pikari, lautanen, öylättirasia ja kenttäehtoollisviinipullo.

Yhdestoista joulukuuta: Kirjokiven tykki

Eilen tykistötonttu Vilho ja pioneeritonttu Jaakko riitelivät koko päivän. Aivan korvia vihloi kun he karjuivat toisilleen, huokaa Seppo. Ei siinä auttaneet edes Linnean sovitteluyritykset ja mököttäen menivät nukkumaan molemma omiin kamareihinsa. 

Tänään näyttää kuitenkin olevan ns. "välirauha" Vilhon ja Jaakon välillä ja niin lähdimme yksissä tuumin katsomaan museon perusnäyttelyn ensimmäiseen kerrokseen Kirjokiven tykkiä, kertoo viestitonttu Seppo.

Vilho hyppää kauniin vanhan tykin putkelle ja Seppo ja Jaakko kiipeävät perässä. 

Vilho aloittaa tarinansa:

"Tämä tykki löytyi Valkealan Kirjokiven kartanosta vuonna 1970. Vasta kolmannessa elämässään se on päätynyt näyttelyesineeksi.   Tykin ensimmäinen elämä on arvailujen varassa ja toisestakin tiedetään vain legendoja.

Jos koettaisimme olemassa olevien tietojen tukemana rekonstruoida tykin elämänvaiheita, voisi tarina olla seuraavanlainen.

Tykin ensimmäinen elämä

Helmikuun 21. päivänä vuonna 1808 venäläiset joukot ylittivät Suomen rajan kenraali Friedrich Wilhelm Buxhövdenin  johdolla.

Kenraali Pjotr Bagrationin 21. divisioona marssi Kymijokea kohti, ylitti sen ja kohtasi Elimäellä majuri Arnkilin johtamat suomalaiset. Tämä puolustautui urheasti koko päivän. Vasta kun kaikki perääntyminen voitiin hyvässä järjestyksessä varastot mukaan lukien toteuttaa, lähtivät he seuraavana päivänä Artjärvelle. Näissä asemissa oltiin muutamia päiviä, sillä suomalaisten rautainen seinä esti venäläisten etenemisen. Porilaisten rykmentti, jota johti eversti Stjernvall, oli asemissa Kuusankoskella ja Myrskylässä.

Keli oli raskas, pakkasta oli jopa yli 30 astetta ja lunta oli polven korkeudelle.  Tykit olivat ongelma. Varsinkin venäläiset olivat joutuneet jättämään raskaat tykkinsä jälkeen. Kasakat ja jalkamiehet etenivät paljon nopeammin. Vain kevyet tykit pysyivät mukana, ja niistäkin osa purettuina ja kannettuina. 

Venäläiset tykit olivat kreivi Shuvalovin järjestelmän mukaan koottuja. Tavallista oli, että putken suu oli vaakasuorassa oleva ovaali, jolla voitiin siis pyyhkäistä kartessitulella laaja viuhka suljettuun joukko-osastoon. Tällaisella tykillä ei kuitenkaan voinut ampua tarkkoja laukauksia kauas. Niinpä hyvien lavettien päälle oli vaihdettu pyöreällä suulla varustettuja putkia.

Kävi niin, että suomalaiset onnistuivat valtaamaan takaisin erään venäläisten valloittamista asemista. Venäläiset joutuivat paetessaan jättämään jälkeensä yhden pikku kanuunoistaan, joissa oli vielä Shuvalovin lavetti mutta uusittu, pyöreä putki. Näin tykki tuli suomalaisille. Mutta ei siinä kaikki. Kun suomalaiset perääntyivät edelleen syvässä lumessa, kävi heille samalla tavalla. Sama tykki unohtui, kun kiireesti lähdettiin, tuli lumisade ja tykki hautautui näkymättömiin.

Toinen elämä siviilitykkinä

Sota oli ja meni. Tykki jäi metsään, kunnes se vasta kesällä rauhan palattua sattumalta löydettiin. Valkealassa ollut Kirjokiven kartanon renki ilmoitti asiasta isännälle, joka käski viedä tykin liiteriin. Siellä tykki sai ollakin, kunnes kartanon isäntä Elfving keksi rakentaa komean vartiotornin kartanonsa maille.

Tornilla oli kyllä tehtävääkin: sieltä piti valvoa, ettei salakalastajia tai salametsästäjiä pääsisi touhuilemaan kartanon laajoilla vesillä ja pelloilla. Oli todettu, että sieltä ne hyvin näkyivät. Mutta miten sitten saada ne häipymään? Ratkaisu oli selvä: tykki ylös torniin!

Niin tykki irrotettiin lavetistaan ja pelkkä putki kannettiin kierreportaita ylös. Sieltä sitten paukuteltiin järvelle, kun luvattomia verkkomiehiä liikkui. Kyllä tuli airoihin liikettä!

Kolmas elämä kulttuuritykkinä

Vähitellen tornin portaat rupesivat lahoamaan, ja Elfving tuli vanhaksi. Uusi sukupolvi kuskasi tykin takaisin alas, laittoi sen uudelleen lavetilleen ja takaisin kartanon liiteriin. Kartano myytiin Kouvolan kaupungille, joka puolestaan luovutti tykin entistettäväksi Tykistöprikaatin Killalle. Nyt tykki saatiin puhdistetuksi ja ruosteet poistetuksi. Tykki lahjoitettiin Tykistömuseolle Niinisaloon, josta tykki sitten kulkeutui aikanaan museon muuttokuormassa Hämeenlinnaan. 

Joten tulkaahan kaikki tänne Museo Militariaan ihmettelemään suomen ainoaa salakalastajatykkiä!

"Kyllä olikin kiehtova tarina", toteaa Seppo.

"Tarinan on kertonut Tulikomentoja-lehdessä numero 2/2013 FT Erkki Wuolijoki, joka muuten tulee tänä iltana taas luennoimaan tänne meidän museolle", sanoo Vilho.

"Pitääkin sitten mennä ajoissa varaamaan paikat Tykkihallista, että mahdutaan kuuntelemaan", sanoo Jaakko.

"Ensi  kyllä nautitaan museon ravintolan tarjoamat  jouluglögit ja piparit", sanoo Seppo

"Mutta koska nyt on torstai on Linnealla jo varmaan hernekeitto ja pannarit mansikkahillon kera valmiina, joten ei kun syömään", ehdottaa Vilho.

Ja niin Jaakko ja Seppo lähtevät kipuamaan Vilhon perässä museon ullakolle.